Hammaskirurgilla

 26.9.2023

Hammaskirurgin aika klo 13. Aamulla on ihan pska fiilis. Ihan totaalipska. Tekisi mieli pistää pää puskaan ja olla kuin arat pupujussit, mutta eipä se nyt auta. Puolison kanssa on sovittu, että hän vie ja hakee, voin sitten ottaa rauhoittavan alle kun ei tarvitse itse ajaa. Sekin pelottaa.

Vihaan päähän vaikuttavia lääkkeitä. En siksi, että kukaan niillä olisi ikinä aiheuttanut itselleni ongelmia, mutta en vain jotenkin usko niiden olevan tie onneen tai autuuteen ja lisäksi niistä tulee aika pirun huono olo jälkikäteen. Edellisellä kerralla kun moisen otin isomman hammasoperaation alla olin kanttu pois koko loppupäivän ja olo oli jokseenkin sekava. Höh.

No siellä se nyt odottaa, keittiössä. Rauhoittava. Ensin toki juon kahvia. Syön, voihan tämä olla viimeinen kerta hetkeen kun pystyn oikeasti syömään jotain. Ihan kuin pässi, jonka päätä leikataan. Mikäs tässä.

Hammaslääkärin vastaanotolle mennessä askel on keveä kuin kevätneidolla. Kuulokkeissa soi VV täysillä, sillä hei. Ville on vienyt monesta läpi. Vie se tästäkin. Mutta kaipa sillä rauhoittavallakin on osansa asiassa. Hammaskirurgi varmistaa, että onhan kaikki ok ja totean, että on. Esivalmistelut on hoidettu, antibiootit ja rauhoittava napattu.

Epäilyttää miten muka tunnissa saadaan kaikki pois. No, kaipa viisaammat tietää. Istun tuoliin, ei oikeastaan kiinnosta mikään. Se htin rauhoittava. En ole oikeastaan edes läsnä. Mekaanisesti teen kuten hammaskirurgi sanoo, rillit pois, suu auki ja ihan rela.

Salute the sangrine. Kovaa ja lujaa. Samalla pään sisällä kuuluu rutinaa. Suurin osa on jo pois, mutta kulmuri jumittaa. Kiskotaan, revitään ja stna että sattuu. Hammaslääkäri sanoi jo tullessa, että nosta kättä jos tarvitset lisää puudutetta. Ja minähän nostan. Lisää piikkejä suuhun, johan niitä on hyvinkin 15 laitettu.

Kysyy, onko muuten hyvä olla, kun näytän kaiketi puoliunessa olevalta. No kai nyt. Villelläkin on vain rakkautta. Kaipa tälläkin. Ihan pihalla.

40 minuuttia oven avaamisesta ja avaan oven uudelleen, nyt mennäkseni ulos. Suussa on julmetut tupot, kuulemma vähän tikkejäkin, mutta ihan hyvin meni. Päässä on pska olo. Mies odottaa parkkiksella autossa, on vähän kauhistuneen näköinen. Niin minäkin.

Kahvia tekis mieli. Kiellettyjen listalla on sekin, paitsi jos sen nauttisi kylmänä. Suu tosin on niin puuduksissa, että ihan tieto on sekin että kaiken minkä laittaa suuhunsa valuu rinnuksille. Vaikka toisaalta, samapa kai tuokin. Ihme kyllä sumu päästä hälvenee nopeasti.

Kotona istun ihan rauhakseen. Vaihtelen kanavia telkkarissa. Puudutuksen kaikottua keittelen kahvit ja opettelen jääkahvin tekemisen taidon. Hyväähän se on. Nälkäkin olisi, mutta hitto kun suuhun sattuu. Mikäs siinä, kipu jalostaa, sanoi äiti aikanaan.