28.9.
Ei kivaa. Sattuu. Ajatukset on yhtä puuroa ja mössöä. Ollut pska vuosi kaikkineen. Hengissähän sitä ollaan, mutta miks. En tiedä. Kaikki tuntuu ihan pskalta. Karsee nälkä, mutta suuhun ei pysty laittaan mitään, koska suu ei ole oma. Voi vuohen vee.
Tuntuu, että omat ajatukset ja pää menee rikki. Huomenna pitäisi mennä töihin. Siis oikeasti. TÖIHIN. Olo on kuin hakatulla, mikään oman pään sisällä ei toimi, ja muutenkin. Puolet ajasta tekisi mieli itkeä, mutta kun mähän en itke. Olen aina se, joka selviää vaikka mikä olisi. Mutta nyt on olo, etten pysty.
Varaan ajan psykoterapeutille ja juttelen sen kanssa tunnin. Selventää ajatuksia ja omaa oloa. Ymmärrän monta eri juttua. Oman tarpeeni hallintaan. Kun mun vaan pitää. Mä olen aina hallinnut ja hanskannut kaiken, miten nyt en?
Mutta huomenna töihin. NOCANDO. Soitan työterveyteen, siellä onneksi suhtautuminen jees. Ei hätää. Kirjoitetaan huomiselle saikkupäivä. Nyt vaan rela. Tuut sit maanantaina käymään, niin nähdään ootko kunnossa. Täh?
En ole kunnossa enkä todellakaan tule käymään. Mua ei pidä nyt kenenkään nähdä, ei edes itseni. Hautaudun syvemmällä omaan tuoliini ja annan maailman vaan lipua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti