Nukuin jälleen ilman ylähampaita ja hyvin nukuinkin. Aamulla napsautin kapineen paikalleen ja voi kiasus, että se laittaminen teki jälleen höpöä. Kipunat vain sinkoili silmissä, kun sitä paikoilleen laittelin, mutta hassua kyllä, heti kun se oli hollillaan kipukin katosi. Kovin mielellään sitä ei siis edestakaisin viitsi hilailla.
Aamupäivästä soittelin hammashemmolle, kysyin pystyykö pientä kosmeettista säätöä tekemään vai miten tämä homma toimii. Että kun hieman näytän siltä, kuin olisi nuuskamälli kokoajan ylähuulen alla ja se etuhampaiden pituus taas herättää aika voimakkaan jyrsijä-assosiaation. Hammashemmo totesi ykskantaan, että kyllähän niille saadaan paljonkin tehtyä.
Ja ei, ei niiden muokkaamisessa kauaa mene, maks puolisen tuntia, joten kuinka ehdit käymään? Ou jes! Sovimmekin käynnin seuraavalle päivälle, sittenhän se alkaisi toivottavasti olla siinä. Kerroin myös, että mitään ihmeempiä kipuja ei ole ilmennyt, tosin nyt kun olen sitä syömistä tässä varoen harjoittanut niin hieman on toisella puolella sellaista kipua syödessä, mutta se lienee ihan normaaliakin tässä vaiheessa. Tutkailemme siis tämänkin samalla kertaa.
Puhe alkaa olla aika hyvällä mallilla, mutta sellaisen hassun havainnon tein että jos olen pidempään puhumatta niin annapa olla, kieli on hetken ihan pihalla siinä kohtaa kun puhun uudemman kerran. Niinpä päädyinkin lähtemään kauppaan heti puhelun jälkeen, tosin se hiton ässä on ihan kuutamolla. Silkkaa suhinaa on se, enkä nyt vielä ole keksinyt miten suu pitäisi laittaa silloin kun sanoo jonkin sanan, jossa se on. Kaupassa yritinkin vältellä niitä ässä-sanoja, mutta hitto että se on hankalaa hommaa.
Kehitystä puheessa silti on tapahtunut reippasti parissa päivässä. Maanantaina, kun kotiin palailin hammasreissulta, kuulostin pitkältikin puolalaiselta rekkakuskilta sillä sellaista sönkötystä puhe oli etten itsekään tahtonut siitä selvää saada. Tiistaina olin sitten ennemminkin känninen positiivari, puhe ei ollut enää ihan sölkötystä, mutta väitän että vastuu sanoista oli osin kuulijalla. Keskiviikkona puhe alkoi kuulostaa pitkälti siltä, miltä ihmisen puhe yleensäkin, mutta toki kieli teki vielä välillä omia kuvioitaan ja tosiaan, se hiton ässä eli edelleen ihan omaa elämäänsä. Eli ehkäpä se siitä!
Ruoaksi torpassa oli riisiä ja aurakanaa ja minähän sitten päätin myös sitä evästellä. Pilkoin kananpalat pienemmiksi lautasellani ja annatin mennä ja mikäs, menihän ne. Hidasta syöminen tosin on, sillä siihen pureskelemiseen pitää oikeasti keskittyä ja ihan kivutontakaan se ei ole. Kanapalojen pureskelu teki ajoittain kipeää ikenissä, joten tahtia oli pakkokin hidastaa hetkittäin lisää. Lisäksi joutuu varomaan, ettei pure poskeensa, sillä muutaman viikon hampaattomuus on saanut posket kovin varomattomiksi.
En sitten ruoan jälkeen kiskonut kapinetta pois suustani, sen takaisin laittaminen kun tekee aikasta kipeää vaan päädyin kokeilemaan, josko pelkkä reipas suun purskuttelu riittäisi. No ei ritä, ei ainakaan vielä tässä vaiheessa paranemista. Tunnin-parin päästä ruokailusta suu alkoi tuntua superhankalalta, aivan kuin ikenet olisi lähteneet turpoamaan kapineen alla. Kapine pois, reipas pesu harjalla ja käsipesunesteellä, huuhtelu, suun purskuttelu ja kyyneleet silmissä kapine takaisin paikalleen. Kyllähän se siitä sitten tasaantui se fiilis suussa, mutta joo-o.
Kyllä se nyt kuulkaa niin on, että ihan mitään ihmeellisiä hinkuja syömiseen ei tässä kohtaa ole, ei sille mitään voi. Ehkäpä sitten, kun suu on parantunut niin hyvin, että hampaita voi huoletta kiskoa edestakaisin? Jaa-a. Jostain kumman syystä päädyinkin ajoittamaan iltasyömisen sen verran myöhään, että kapineet sai heti sen jälkeen laittaa yöteloille. Lievästi kipuilevien kulmahampaiden kohtien vuoksi totesin, että nyt ei kikkailla leivällä vaan mennään ihan puolikkaalla paketilla jäätelöä, sillä siinä ei ainakaan joudu pureksimaan mitään.
No, parempaa kohti silti edelleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti